– Tuholaisten torjunta

Kirpat ovat taimivaiheen tuholaisia

Kevätöljykasvien taimettuessa pellolle ilmaantuvat kirpat syövät reikiä ja koloja etenkin sirkkalehtiin ja ensimmäisiin kasvulehtiin. Vioittuneet taimet ovat herkkiä kuivumiselle. Pahimmassa tapauksessa kirpat syövät taimet sitä mukaa, kun niitä tulee pintaan. Suomessa öljykasvipelloilla yleisimmät kirppalajit ovat aaltojuova- ja mutkajuovakirppa. 

Kirppojen määrä vaihtelee kasvukausittain ja alueellisesti. Kevään kylvö- ja taimettumisolosuhteet, kuten lämpötila ja kosteus, vaikuttavat öljykasvien alkukehitykseen ja kirppaongelmien ilmenemiseen. Aikainen, lämmin ja kuiva kevät lisää kirppatuhoriskiä. Varmistamalla rypsin hyvä alkukehitys voidaan vähentää kirppaongelmia.

Peitattu kylvösiemen, hyvä kasvualusta, sopiva kylvösyvyys, liian aikaisen kylvön välttäminen sekä tehostettu taimivaiheen tarkkailu ovat keinoja kirppojen hallintaan. Kirppojen torjumiseksi on toistaiseksi pääosin käytetty insektisidillä peitattua kylvösiementä. Viime vuosina on ollut keväisin käytettävissä Tukesin poikkeusluvalla kevätrypsin ja -rapsin siementen peittauksessa Buteo Start FS 480 -valmiste (flupyradifuroni). Se on antanut useimpina vuosina riittävän suojan kirppoja vastaan ja kasvustoruiskutuksilta on vältytty. Toistaiseksi valmisteen käyttö poikkeusluvalla on haussa vuosittain.

Peittauksesta huolimatta taimettuvien öljykasvien tarkkailu on tarpeen. Tarkkailu on aloitettava heti kylvön jälkeen. Koska kirpat ovat pieniä ja vaikeasti havaittavia, niiden tarkkailu vaatii valppautta. Jos kirppoja on erittäin runsaasti tai taimettuminen on poikkeuksellisen hidasta, peittausaineen teho ei välttämättä riitä, vaan kirppoja joudutaan torjumaan myös kasvustoruiskutuksilla.

Kirppojen kemiallisen torjuntakäsittelyn kynnys ylittyy, jos sirkkalehtivaiheessa kasvustossa on keskimäärin 1 kirppa/sirkkataimi tai noin 20–25 % lehtialasta on vioittunut. Torjuntapäätökseen vaikuttaa myös kasvuston kunto ja olosuhteet. Hyvässä kasvussa oleva tiheä kasvusto pärjää ilman torjuntaa, mikäli kasvuolosuhteet ovat hyvät. Jos kirppavioitusta on paljon ja kasvusto on aukkoinen, kannattaa lohko kylvää kokonaan uudelleen.

Torjuntaan sallitut valmisteet kannattaa tarkistaa kasvinsuojeluainerekisteristä https://www.kemidigi.fi/kasvinsuojeluainerekisteri/haku.

Houkutuskaista

Houkutuskaista nimensä mukaisesti houkuttelee tuhohyönteisiä kaistalle, jonne on erikseen kylvetty erilaisia houkutuskasveja. Tällöin ne jättävät viljelykasvin pääalan rauhaan. Houkutuskaista on toiminut parhaiten matalassa tuholaispaineessa ja erityisesti kirppatuhoja vastaan. Houkutuskaista voi toimia myös tuholaispaineen, esimerkiksi kirppa- tai rapsikuoriaisriskin ennustajana ja auttaa torjuntaan varautumisessa. Käytännössä matalassa tuholaispaineessa saattaa riittää pelkkä houkutuskasvikaistalle tehty torjunta. Houkutuskasveina on tutkittu eniten kevätrypsiä, sinappia, öljyretikkaa ja kiinankaalia.

Kevätrapsilla toimivin houkutuskaista on kylvää kylvökoneen leveydeltä lohkon ympärille kevätrypsiä. Kevätrypsi kehittyy rapsia nopeammin ja houkuttaa tuholaisia tehokkaasti. Kevätrypsillä houkutuskaistana toimii parhaiten myös kevätrypsi. Kevätrypsillä tulisi kuitenkin houkutuskaista kylvää pääkasvustoa viikkoa paria aiemmin, jotta se ehtii kehityksessä edelle ja siitä on hyötyä houkutuskaistana.

Houkutuskaistan lisäksi on kokeiltu myös kevätrypsin kylvämistä kevätrapsin sekaan. Tämä menetelmä on siten käytettävissä vain kevätrapsille. Kokeiluissa on havaittu, että rypsi houkuttaa kirppoja selvästi enemmän ja kevätrapsi säästyy. Vastaavaa on nähty myös rapsikuoriaisen osalta, mutta kovassa tuholaispaineessa tämä vaikutus ei ole ollut kuitenkaan riittävä.

Rapsikuoriainen

Rapsikuoriainen aiheuttaa huomattavaa vahinkoa vioittamalla öljykasvien kehittyviä nuppuja. Rapsikuoriaista esiintyy vuosittain, ja sen torjuntaa pidetään yhtenä tärkeimmistä kevätrypsin ja -rapsin kasvinsuojelutoimista.  

Rapsikuoriaiset siirtyvät talvehtimispaikoistaan öljykasveihin jo varhaisessa vaiheessa, heti kun ensimmäiset nuput kehittyvät lehtiruusukkeen sisällä. Rapsikuoriaiset vioittavat nuppuja puremalla niihin munintareikiä ja syömällä heteitä. Ne munivat öljykasvien nuppuihin. Munista kuoriutuvat toukat aloittavat siitepölyn syönnin nuppujen ollessa vielä kiinni. Kukkien avauduttua rapsikuoriaisen toukat käyttävät siitepölyä ja mettä ravinnokseen. Kukinnan loppuvaiheessa siitepölyravinnon vähentyessä rapsikuoriaistoukat syövät kasvien latvoja.

Aikaisessa nuppuvaiheessa tapahtuva vioitus vähentää pääverson satoa ja on sadon kannalta haitallisempaa kuin myöhempi vioitus. Rapsikuoriaistorjunnan teho on parempi aikaisessa vaiheessa kuin juuri ennen kukintaa. Rapsikuoriaisen tarkkailu onkin aloitettava heti, kun ensimmäiset nuput kehittyvät lehtiruusukkeen keskelle. Torjunnan kynnysarvo kevätrypsillä aikaisessa nuppuvaiheessa on 1 kuoriainen/kasvi ja myöhäisessä nuppuvaiheessa ja lähellä kukinnan alkua 2–3 kuoriaista/kasvi. Mikäli alueella on runsaasti rapsikuoriaisen luontaisia vihollisia, rapsikuoriaispistiäisiä, on myöhäisen nuppuvaiheen torjuntakynnys nostettava 3–4 kuoriaiseen/kasvi (loispistiäiset) 

Rapsikuoriaisen torjunnassa on huomioitava mehiläisvaroitukset ja valmisteiden käyttörajoitukset. On myös muistettava, että öljykasvien kukinnan aikaan tuholaistorjunta ei ole sallittua millään valmisteella. Myöhäisiä, lähellä kukintaa tehtäviä torjuntakäsittelyitä tulee välttää, sillä silloin rapsikuoriaiset aiheuttavat vähemmän vahinkoa ja torjunnan teho on heikompi. Myöhäiset käsittelyt ovat myös erittäin haitallisia rapsikuoriaisten luontaisille vihollisille ja pölyttäjille. 

Torjuntaruiskutuksiin ei suositella tällä hetkellä pyretroideja, vaikka niiden teho paikallisesti voi olla edelleen riittävä. Tämä johtuu siitä, että mikäli alueella on aiemmin ollut ongelmaa pyretroidien tehossa, on syytä epäillä rapsikuoriaisten kestävyyttä pyretroideja vastaan. Tällöin aloitetaan torjunta tehoaineena asetamipridiä sisältävällä valmisteella (Mospilan, Carnadine), jonka tehon katsotaan riittävän noin viikon ajaksi. Asetamipridiä saa käyttää vain kerran kasvukaudessa. Torjuntakäsittelyn vaikutuksesta rapsikuoriaiset lopettavat syönnin heti, mutta kuoriaiset kuolevat vasta muutaman päivän päästä. Tämä on syytä huomioida jatkotoimenpiteitä päätettäessä. Sen jälkeen, mikäli kuoriaisia edelleen esiintyy ja ne ovat aktiivisia, jatketaan torjuntaa tau-fluvalinaattia sisältävällä valmisteella (Mavrik, Evure Neo) joka säästää herkemmin luontaisia vihollisia. Vaikka tau-fluvalinaatti kuuluukin pyretroideihin, eivät rapsikuoriaiset ole niitä vastaan yhtä kestäviä. Tau-fluvalinaatti-käsittelyn voi tarvittaessa toistaa.

Rapsikuoriaisen torjunnassa tulee käyttää suositeltuja käyttömääriä – niitä ei ole syytä alittaa eikä ylittää – sekä runsasta vesimäärää. Myös kiinnitteen käyttö on suositeltavaa. Torjunnan jälkeen on hyvä tarkkailla tehoja. Aine on tehonnut, mikäli kuoriaisen liikkuminen on selvästi hidastunut. Tarkkailua helpottaa, kun kuoriaisia ravistelee kämmenelle.

Insektisidiresistenssi

Rapsikuoriaiset ovat merkittävin tuhohyönteisryhmä, jolle on kehittynyt hyönteistorjunta-aineiden kestävyyttä eli insektisidiresistenssiä Pohjoismaiden ja Baltian alueilla. Paikallisia kestäviä kantoja voi kehittyä alueilla, joissa on samanaikaisesti kevät- ja syysmuotoja kylvössä, ja torjuntaruiskutuksia tehdään useamman kerran kasvukaudessa. Välttämättä torjunnan heikko teho ei aina ole resistenssiä, vaan se voi johtua myös väärästä ajoituksesta ja/tai huonoista käsittelyolosuhteista.

Riski insektisidiresistenssin kehittymiselle on suurin alueilla, joilla viljellään yleisesti sekä syys- että kevätöljykasveja, ja rapsikuoriaisia torjutaan säännöllisesti. Resistenssin kehittymistä voidaan vähentää vaihtelemalla vaikutustavaltaan erilaisia valmisteita kasvukauden aikana, mutta rapsikuoriaisen torjunnassa vaihtoehtoja on vähän. 

Jos mahdollista, voidaan käsitellä vain reuna-alueet pellosta. Tällöin käsittelemättömällä alueella valmisteelle herkät yksilöt säilyvät ja niiden perimä jää vallitsevaksi hyönteispopulaatiossa. Jotta herkkä kanta jäisi lohkolle vallitsevaksi, käsitellyn reuna-alueen tulisi olla huomattavasti pienempi suhteessa lohkon käsittelemättömän alueen alaan.

Rapsikuoriaisen resistenssi on pääosin metabolista. Tämä resistenssityyppi voi vähentää kestävien yksilöiden elossa säilymistä verrattuna herkkiin yksilöihin. Esimerkiksi insektisidiä kestävien hyönteisten heikentynyt talvehtimiskyky voi vähentää resistenssin säilymistä populaatiossa.

Resistenssin kehittymisen estämiseksi tuhohyönteisten tulee olla varmasti alttiina torjuntakäsittelylle. Esimerkiksi kosketusvaikutteisia valmisteita, kuten pyretroideja, käytettäessä hyönteisten on oltava näkyvillä kasvustoja käsiteltäessä.

Nykyisin rapsikuoriaisen pyretroidiresistenssiä tavataan paikallisesti koko öljykasvien viljelyalueella, myös Suomessa. Tau-fluvalinaattia sisältäviä valmisteita, kuten Mavrikia, vastaan ei ole toistaiseksi kehittynyt kestäviä kantoja Pohjoismaissa pelloilla, vaikka laboratoriotestit ovat osoittaneet kuitenkin myös sen osalta tehokkuuden heikkenemistä.  

Loispistiäiset ovat rapsikuoriaisten luontaisia vihollisia

Luontaiset viholliset vähentävät kasvintuhoojista aiheutuvia vahinkoja, mutta ovat herkkiä kasvinsuojeluaineille. Rapsikuoriaisten luontaisista vihollisista merkittävin on loispistiäisiin kuuluva rapsikuoriaispistiäinen. Rapsikuoriaispistiäistä löytyy kaikilta vakiintuneilta rypsin ja rapsin viljelyalueilta.

Aikuiset pistiäisnaaraat munivat neulamaisen munanasettimensa kautta rapsikuoriaistoukan sisään. Munasta kuoriutuva loispistiäistoukka käyttää rapsikuoriaistoukkaa ravintonaan. Rapsikuoriaistoukka ei kuole loisintaan heti, vaan jatkaa kehitystään täysikasvuiseksi toukaksi. Rapsikuoriaispistiäistoukka aloittaa rapsikuoriaisen elintärkeiden osien syönnin vasta isäntänsä kaivettua itselleen koteloitumiskammion, jossa koteloituu ja talvehtii.

Rapsikuoriaispistiäinen kehittyy loppukesän ja syksyn aikana esiaikuiseksi jääden talvehtimaan rypsi- tai rapsipeltoon. Rapsikuoriaispistiäiset eivät vähennä kuluvan vuoden rapsikuoriaismäärää, vaan vasta seuraavan vuoden rapsikuoriaiskantoja.

Loispistiäisten tehokkuutta rapsikuoriaiskantojen säätelyssä voidaan lisätä viljelyteknisin keinoin. Loispistiäiset selviytyvät talvehtimispaikassaan eli edellisvuoden rypsi- tai rapsilohkolla sitä paremmin mitä vähemmän öljykasvilohkoa muokataan sadonkorjuun jälkeen. Edellisvuoden öljykasvilohkon muokkauksessa olisikin hyödyllistä käyttää kevennettyä muokkausta tai suorakylvöä, etenkin lohkon reunaosissa. Muokkaustarvetta voidaan vähentää viljelemällä rypsiä tai rapsia nurmen suojakasvina tai käyttämällä valkoapila-heinäseosta kerääjäkasvina alla, jolloin öljykasvilohkoa ei tarvitse sadonkorjuun jälkeen muokata.

Loispistiäisten merkitystä rapsikuoriaisen torjunnassa voi parantaa myös sijoittamalla uusi rypsilohko lähelle edellisvuoden rypsilohkoa, vaikka se voi muodostaa myös riskin tuholaisten ja tautien leviämiselle. Tärkeää on myös välttää hyönteistorjunta-aineiden käyttöä seuraavana kasvukautena kyseisellä lohkolla loispistiäispopulaation elinkelpoisuuden turvaamiseksi.

Rapsikärsäkäs ja litusääski eivät yleensä aiheuta merkittäviä tuhoja

Rapsikärsäkäs on harmahtava kovakuoriainen, joka munii öljykasvien lituihin. Rapsikärsäkkään toukat syövät kehittyviä siemeniä lidun sisällä. Yhdessä lidussa on yleensä vain yksi toukka. Rapsikärsäkkäällä on yksi sukupolvi vuodessa ja se talvehtii aikuisena pellon ulkopuolella.

Rapsikärsäkkään merkitys kevätöljykasvien tuholaisena on ollut vähäinen. Vaikka rapsikärsäkkäitä esiintyy melko runsaasti, ne tulevat yleensä torjutuksi rapsikuoriaistorjunnan yhteydessä eikä erillistä kärsäkästorjuntaa tarvita. Jos rapsikuoriaisten torjuntatarvetta ei ole, rapsikärsäkkään omana torjuntakynnyksenä pidetään yhtä aikuista kärsäkästä neljää kasvia kohti. Paras torjuntateho saadaan ennen öljykasvien kukintaa tai aivan kukintavaiheen alussa.

Litusääski on vaikeasti havaittava pieni sääski, joka on toistaiseksi ollut melko harvinainen öljykasvien tuholainen.  Litusääski munii litujen sisälle rapsikärsäkkään tekemien reikien kautta. Yhden lidun sisällä voi olla jopa 20 kellanvalkoista litusääsken toukkaa. Toukat syövät kehittyviä siemeniä ja lidun sisäpintaa. Vioituksen seurauksena lidut aukeavat helposti ja siemenet varisevat maahan. Vioitusta esiintyy etenkin pellon reunaosissa. Litusääski hyötyy syys- ja kevätöljykasvien viljelystä samalla alueella. Litusääsken tarkkailu on hankalaa eikä sille ole erillistä torjuntakynnystä.

Kaalikoi on satunnainen tuholainen

Kaalikoi on suippo, harmaanruskea perhonen, jonka etusiipien takareunat ovat vaaleat ja muodostavat lepoasennossa tyypillisen aaltokuvion. Kaalikoi ei talvehdi Suomessa, vaan saapuu kaukolevintänä alkukesästä, jolloin toukkien ensimmäinen sukupolvi tekee suurimmat tuhot. Kaalikoin toukka on varsinainen tuhonaiheuttaja, johon myös kohdistetaan torjunta.

Aikuinen kaalikoi munii lehtien alapinnoille ja kehitys muna-asteelta toukka-asteelle kestää noin 2–3 viikkoa. Kaalikoin toukka on pituudeltaan noin 1 cm ja väriltään ensin harmaankeltainen ja lopulta vihreä. Toukan pää on muuta ruumista tummempi. Toukkien ensimmäinen sukupolvi kalvaa lehtien alapintaa jättäen läpikuultavia ikkunakuvioita. Toinen ja kolmas sukupolvi voivat myöhemmin tuhota myös nuppuja, kukintoja ja lituja.

Kaalikoin ensimmäinen sukupolvi tulee usein torjutuksi rapsikuoriaisen torjunnan yhteydessä ja seuraavien sukupolvien aiheuttamat vahingot jäävät vähäisiksi. Torjuntakynnys on 4–6 kpl toukkia kasvia kohden. On kuitenkin huomattava, että Mospilan/Carnadine ei tehoa kaalikoihin, vaan pyretroidit, kuten Mavrik.