3.2 Tuotanto Suomessa

RUKIIN TUOTANTO SUOMESSA

Viljan viljelyn lähtökohdat Suomessa poikkeavat luonnonolojemme ja maantieteellisen sijaintimme vuoksi olennaisesti muista EU:n jäsenvaltioista. Syysviljojen eli rukiin ja syysvehnän osuus viljelyalasta on muihin EU-maihin verrattuna vähäinen. Suomessa rukiin viljely on keskittynyt maan eteläosiin. Päätuotantoalueita ovat Lounais-Suomi, Uusimaa ja Kymenlaakso. EU jäsenyys ei ole juurikaan vaikuttanut rukiin viljelypinta-aloihin eikä ruisomavaraisuuteemme. Suurin yksittäinen tekijä vuosittaisessa kylvöala- ja satovaihtelussa on ilmasto.

Viime vuosina rukiin kokonaiskylvöala on vaihdellut 14 300 ja 32 000 hehtaarin välillä. Luomuhyväksytty tuotantoala on vaihdellut 3 800 – 5 500 hehtaarin välillä eli se on samaa suuruusluokkaa luomuvehnän kanssa.  Kevätrukiin viljelyala on kohonnut reiluun 5 000 hehtaariin. Ruista on ollut viljelyssä vuosittain 2 300 – 3 860 tilalla, joten keskimääräinen ruisala vaihtelee 6,7 – 8,3 ha/tila.

Koko maan rukiin keskisato viime vuosina on ollut 2,3 t/ha. Päätuotantoalueilla hehtaarisadot ovat vaihdelleet 2500 – 2800 kg/ha välillä. Kokonaistuotanto vaihtelee kylvöalojen ja hehtaarisatojen vaikutuksesta rajusti. Viimeisen viiden vuoden aikana tuotanto on vaihdellut 41 700 – 86 700 tn välillä.

Kuva 2. Rukiin tuotanto Suomessa. Lähde: Tike

Ruista käytetään Suomessa elintarvikkeissa noin 100 000 tonnia vuodessa eli 16 – 17 kiloa asukasta kohden. Kulutuksen taso on ollut suhteellisen vakaata. Kotimaisen rukiin kysyntä on säilynyt vakaana viime vuosina, mutta käytännössä rukiin tuotanto ei ole yltänyt kattamaan omavaraisuutta. Yksi syy tilanteeseen on, vaihtelevien kylvösäiden ohella, haastava viljelytekniikka rehuviljojen tuotantoon verrattuna. Toinen haaste on tuotannon panoksiin verrattuna riittämätön markkinahintataso. Hinnoitteluun vaikuttaa Itämeren ympäristössä oleva rukiin ja ruisjauhojen tarjontapaine. Vaikka raaka-aineen osuus on vain viisi prosenttia ruisleivän hinnasta, niin kilpailluilla markkinoilla pienetkin hintaerot vaikuttavat lopputuotteen menekkiin. Kuluttajan valinta ja se kuinka kotimaista raaka-ainetta osataan elintarvikkeissa vaatia, näkyy siten elintarvikeketjun toisessa päässä.