Liite 1. Tieto tilan tuotantokustannuksista viljakauppapäätösten perustaksi

Viljelyn tuotantokustannukset muodostuvat muuttuvista kuluista, kuten kylvösiemen-, lannoitus- kasvinsuojelu- ja polttoainekuluista, työkustannuksista sekä kiinteistä kustannuksista eli koneista, rakennuksista ja pelloista johtuvista kuluista, ja yleiskustannuksista. Tuotantokustannusten tiedostaminen ja laskenta luovat hyvän pohjan myyntipäätösten perustaksi eli milloin, millaisissa erissä ja millä hinnalla kannattaa myydä. Kustannuslaskelman avulla voidaan myös löytää tekijät, jotka vaikuttavat tulokseen eniten, ja se auttaa siten hahmottamaan, mihin on järkevää panostaa ja mihin kustannussäästöt kannattaa kohdistaa. Tuotannon kilpailukykyisyys edellyttää tilan tuotantokustannusten hallintaa. Mikäli näin ei ole, on epärealistista odottaa, että markkinoilta aina saisi sadolle hinnan, joka kattaa tuotantokustannukset.

Tuotantokustannus muodostaa lähtökohdan sadon hintavaatimukselle. Se helpottaa päätöksentekoa viljan tai öljykasvien myyntiajankohdista, kun vaihtelevia hintaennusteita verrataan omiin vaatimustasoihin. Viljan myyntiajankohtien suunnittelussa tavoitteena tulisi olla ennen kaikkea hintariskien jakaminen hajauttamalla myyntiä useaan, esimerkiksi kolmeen eri ajankohtaan. Jokaisessa myyntipäätöksessä ei tavoitteena voi olla parhaan mahdollisen hinnan saaminen koko sadolle, vaan sellaisen hintatason kiinnittäminen, joka tyydyttää viljelijää ja jolla saadaan katettua kustannukset. Jos koko tuotanto on hinnoittelematta (myymättä), niin viljelijä kantaa 100 %:sti hinnanvaihteluihin liittyvät riskit. Kysymys onkin siitä, kuinka paljon riskiä viljelijä on valmis ottamaan: kuinka suuren osan sadosta haluaa suojata hinnanvaihteluilta ja kuinka suuren osan on valmis jättämään markkinoiden armoille.


On tärkeämpää minimoida riskit kuin maksimoida voitot.


Handbook of futures and options, CBOT (vapaasti käännettynä)

Markkinointivuoden paras hintataso tiedetään vasta jälkikäteen. Kukaan ei osaa varmuudella sanoa, mikä markkinahinta on muutaman viikon tai kuukauden kuluttua. Tällöin jo tieto, että tietyllä hintatasolla saa kustannuksensa katettua, auttaa päättämään, milloin on hyvä aloittaa myynnit.

Kustannukset on tärkeää määrittää tilakohtaisesti

Vähimmäisvaatimuksena myyntihinnalle on viljelyn muuttuvien kustannusten eli kylvösiemen-, lannoitus-, kasvinsuojelu- ja polttoainekulujen, sekä työkustannusten kattaminen. Jos viljelyn kustannuksina huomioidaan vain muuttuvat kulut, vastaa se noin kolmannesta viljelyn todellisista kokonaiskuluista. Kustannuksissa tulee siksi huomioida myös kiinteät kulut ja korvaus tuotantoon sidotulle pääomalle, kuten koneille, rakennuksille ja pelloille, jotta kannattavan viljelyn edellytykset säilyvät jatkossakin.

Tuotantoon sidotut pääomat, erityisesti koneiden aiheuttamat kustannukset ovat pellon kustannusten ohella suurin yksittäinen kustannuserä ja ne vastaavat noin viidenneksen viljojen kokonaiskustannuksista. Tuotantoon kiinnitetylle pääomalle olisi saatava käyttökelpoinen korko. Siksi koneiden, rakennusten ja pellon korko-, poisto- ja ylläpitokustannukset ovat mukana tuotantokustannuslaskelmissa.

Viljojen kokonaistuotantokustannus vaihtelee voimakkaasti eri tilojen välillä. ProAgrian laskelmien mukaan vaihtelu voi olla 220–450 euroa tonnilta. Näin ollen on tärkeää, että jokainen selvittää oman tilansa tuotantokustannukset.

Tilojen välisiä eroja kustannuksissa selittävät erityisesti saavutettu sadon määrä ja konekustannukset. Kun kustannuksia jakamaan saadaan mahdollisimman suuri sato, pienenevät yksikkökohtaiset kustannukset (€/tn) merkittävästi. Tämä edellyttää, että tuotantopanosten käyttö on lohkon tuottokyvyn mukainen ja oikeassa suhteessa tavoiteltuun ja odotettuun satoon.

Kuva 1. Viljan tuotantokustannus koostuu muuttuvista kuluista, työkustannuksista, kiinteistä kustannuksista (kone-, rakennus- ja yleiskustannukset) sekä pellon pääomakustannuksesta. Muuttuvat kustannukset vastaavat viljoilla noin kolmannesta (33 %) kokonaiskustannuksista. Kiinteät kustannukset ovat vajaa kolmanneksen ja yhdessä pellon kustannuksen kanssa yli puolet kokonaiskustannuksista. Lähde: ProAgria Lohkotietopankki.

Kun kasville kohdennetuista kokonaistuotantokustannuksista vähennetään sen saamat tuet, saadaan selville nettotuotantokustannus. Tätä erotusta, jaettuna sadon määrällä, voidaan pitää vähimmäishintatavoitteena (€/tonni) kasvin myynneissä.

Tieto tuotantokustannuksista hyödyntää myös muuta viljelyn kehittämistä

Viljelyn kustannusten karkea arviointi jo viljelysuunnittelun yhteydessä on tärkeä apukeino myös satotavoitteiden asettamisessa. Omien tuotantokustannusten laskeminen auttaa arvioimaan, millaista sadon määrää tai tuottoa hehtaarilta on saatavissa ja toisaalta tarvitaan ylläpitämään viljelyn kannattavuus. Erityisen kriittisesti pitää arvioida niitä peltolohkoja, joilla sato jää useina vuosina alle tavoitellun, ja toisaalta niitä kustannustekijöitä, jotka ovat selvästi yli keskimääräisen. Keskeistä on lisäksi pyrkiä toimimaan oikeaan aikaan niin, että varmistetaan hyvä sadon määrä ja laatu, ja vähennetään tarpeettomien lisäkustannusten syntyminen.

On myös tärkeää mitoittaa investoinnit oikein, arvioida kriittisesti pellosta maksettavaa osto- tai vuokrahintaa, ja hyödyntää tilojen välistä yhteistyötä tai urakointia kiinteiden kustannusten pienentämiseksi. Viljelypinta-alaan nähden liian suuri konekapasiteetti heikentää merkittävästi kannattavuutta, jos koneita ei pystytä käyttämään oman tilan viljelyn lisäksi muuhun käyttöön, esimerkiksi urakointiin.  Konekapasiteetin oikea mitoitus on yksi tärkeimmistä tekijöistä kannattavaan tulokseen pääsemiseksi viljelyssä.