2.1 Viljataseet ja -ennusteet

Keskeinen ja hyvä väline markkinaseurannassa on viljatase, josta selviää kunkin viljalajin tarjonta (tuotanto ja tuonti), kysyntä (käyttö ja vienti) ja varastot markkinointivuosittain. Tasetilanne ja sen vuosittaiset muutokset heijastuvat hintaan. Tästä johtuen taseet antavat arvokasta tietoa viljamarkkinoilla toimiville. Esimerkiksi, mikäli tuotantoarviot nousevat ennusteesta toiseen kulutusarvioiden pysyessä ennallaan, ei ole todennäköistä, että hinnat nousevat.

Kotimaan viljatase on pääsääntöisesti ollut ruista lukuun ottamatta ylijäämäinen eli viljan tarjonta on kysyntää suurempi. Vuosittaista vaihtelua on kuitenkin esiintynyt. Esimerkiksi vuonna 2018 kuivuus leikkasi viljasatoa.  Öljykasvien osalta Suomi on ollut perinteisesti alituotantomaa eikä kotimaan tuotanto ole riittänyt kattamaan kysyntää.

Viljataseita laativat niin viranomaistahot kuin markkinoita seuraavat yksityiset yritykset ja etujärjestöt. Taseet tehdään yleisesti satokaudelle/markkinointivuodelle, joka pohjoisella pallonpuoliskolla alkaa heinäkuun alussa ja päättyy seuraavan vuoden kesäkuun lopussa. Ajankohta on määritelty sen mukaan, milloin sadonkorjuu pallonpuoliskollamme yleisesti alkaa ja uutta satoa alkaa tulla markkinoille. Meillä markkinointikaudella tarkoitetaan 1.7.–30.6. välistä ajanjaksoa.

Yksi arvostetuimmista taseista on Kansainvälisen viljaneuvoston, IGC:n viljatase-ennuste, jota päivitetään kerran kuukaudessa (www.igc.int). IGC aloittaa kunkin satovuoden viljatase-ennusteen laadinnan maaliskuussa eli käytännössä ennen satovuoden alkua. Tasetta päivitetään kerran kuukaudessa ja päivityksissä huomioidaan kysynnän kehitysennusteet, varastotiedot, kylvöalat sekä satonäkymät. Satovuoden viimeinen tase-ennuste ilmestyy seuraavan vuoden maaliskuussa, jolloin eteläisenkin pallonpuoliskon maiden (esim. Australian) sato on saatu korjattua.

Suomessa virallisen viljataseen laatii Luonnonvarakeskus Luke. Markkinointivuoden lopullinen viljatase ilmestyy sen päättymistä seuraavana syyskuuna. Luke ja VYR laativat yhdessä viljatasearvion kuluvalle markkinointivuodelle ja tätä arviota päivitetään neljästi markkinointivuoden aikana. EU:n viljataseita laativat mm. Euroopan komissio (DG Agri), mutta myös teollisuuden (Coceral) ja tuottajien (Copa/Cocega) etujärjestöt sekä analyytikkotalot, kuten ranskalainen Strategie Grains. Maailmanlaajuisia tasetietoja tuottavat säännöllisesti myös Yhdysvaltojen maatalousministeriö (USDA) sekä YK:n elintarvike ja maatalousjärjestö (FAO).